Nordic Capital iLOQin pääomistajaksi

iLOQin pääomistajat ovat tänään allekirjoittaneet kauppakirjan iLOQin myynnistä yhtiölle, jonka enemmistö on Nordic Capital Fund IX:ssä. Osakekauppana toteutettavan yrityskaupan  kauppahinta on 190 miljoonaa euroa. Lopullinen kauppahinnan määrä täsmentyy yrityskaupan täytäntöönpanon yhteydessä ja kauppahinta maksetaan käteisenä toteuttamisen yhteydessä.  Kaupan toteutuminen edellyttää tarvittavien kilpailuviranomaisten hyväksymisiä. Kaupan odotetaan toteutuvan arviolta vuoden 2019 aikana.

iLOQ Oy ilmoitti lehdistötiedotteessa 10.5.2018 arvioivansa mahdollisuuksia yhtiön osakkeiden listaamiseksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle sekä muita mahdollisia vaihtoehtoja yhtiön nopean kasvun ja kansainvälistymisen varmistamiseksi. Hallituksen selvitystyö on nyt päättynyt.

”Nordic Capital on ihanteellinen uusi omistaja tukemaan yhtiön kasvustrategiaa ja pyrkimyksiä kasvattaa liiketoimintaansa globaaleilla markkinoilla. Tämän myötä myös yhtiön asema vahvistuu ja tunnettavuus yhtiön eri sidosryhmissä kasvaa”, sanoo Harri Takanen, iLOQin hallituksen puheenjohtaja.

”iLOQ on nopeasti kasvava yritys, jolla on mullistavia ratkaisuja. iLOQilla on suuri potentiaali laajentua sekä ajaa rakenteellista muutosta mekaanisista lukoista  elektromekaaniisiin tai digitaalisiin ratkaisuihin. iLOQin patentoidut ratkaisut tarjoavat asiakkailleen vahvan lisäarvon, ja yrityksellä on lupaava innovaatioputki. Olemme erittäin vaikuttuneita johdon vahvasta saavutuksista, liiketoiminnan onnistuneesta kasvattamisesta ja odotamme tukevan edelleen yrityksen kehitystä ja kansainvälistä laajentumista,” sanoo Robert Furuhjelm, Partner ja Suomen päällikkö, Nordic Capital Advisors.

iLOQ Oy
Hallitus

Lisätietoja
Toimitusjohtaja Heikki Hiltunen, puh. 040 317 0260

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet

iLOQ lyhyesti

iLOQ on nopeasti kasvava suomalainen teknologiayritys, joka johtaa digitaalisen lukitsemisen mullistusta. iLOQ muuttaa mekaaniset lukot digitaaliseksi ja matkapuhelimiin perustuvaksi pääsynhallinnaksi. iLOQin ratkaisut perustuvat sen itse kehittämiin teknologioihin ja patentteihin, jotka mahdollistavat elektronisen lukituksen ja matkapuhelimen käytön ilman paristoja tai kaapeleita. iLOQ korvaa mekaaniset ja sähkömekaaniset lukitusjärjestelmät ympäristöystävällisillä ratkaisuilla, jotka poistavat avainten kopioinnin tai katoamisen ongelman ja vähentävät lukkojen huoltotarvetta ja elinkaarikustannuksia. iLOQin tilikauden 2018 liikevaihto oli 50,2 miljoonaa euroa ja noin 150 työntekijää. www.iloq.com