iLOQ turvaa Johanneksenkirkkoa

Referenssi

iLOQ turvaa Johanneksenkirkkoa

Suomen suurin kivikirkko – Johanneksenkirkko Helsingissä – on saanut suojakseen iLOQin lukot. Ne on asennettu kirkon kaikkiin ulko-oviin ja myös tärkeimpiin kohteisiin sisätiloissa. Helsingin seurakuntayhtymän kirkoista iLOQ on myös Kallion kirkossa ja Vanhassa kirkossa.

iLOQin vahvuutena Helsingin seurakuntayhtymässä pidetään sitä, että järjestelmä on mainiolla tavalla mekaanisen ja sähköi- sen lukon yhdistelmä. Se asettuu juuri oikeaan kohtaan perinteisten mekaanisten lukitusjärjestelmien ja avainkorteilla toimivien kulunvalvontajärjestelmien väliin. iLOQ on digitaalinen ja ohjelmoitava ja siinä on riittävästi kulunvalvontaominaisuuksia, mutta se ei kuitenkaan vaadi kaapelointeja eikä paristoja.

”…on toiminut moitteitta myös talven kovissa pakkasissa

Johanneksenkirkon aluevahtimestari Hannu Hapuli nostaa iLOQin tärkeimmäksi ominaisuudeksi kätevän pääsyoikeuksien poistamisen kadonneilta avaimilta. Hukkaan joutunut avain ei enää johda kaikkien lukkojen sarjoittamiseen uudelleen. Avaimia ei toki ole kovin usein kadoksiin joutunut, mutta riski on jatkuvasti olemassa. Erityisen suuri se on siksi, että avaimia joudutaan varsin usein luovuttamaan lainaksi ulkopuolisille, muun muassa vapaaehtoistyöntekijöille ja vaikkapa kirkossa esiintyville muusikoille.

Myös oman henkilökunnan pääsyoikeuksia voidaan nyt tarvittaessa helposti säädellä.

Hapulin mukaan avaimia ja lukkoja päivittäin käyttävät seura- kunnan työntekijät ovat iLOQin järjestelmään tyytyväisiä. Se on toiminut moitteitta – myös talven kovissa pakkasissa. Pientä opettelua uusi järjestelmä on kuitenkin vaatinut.

”Avain pitää laittaa lukkopesään rauhallisesti – vähän hitaam- min kuin tavallista lukkoa avatessa. Usein avainta antaessani näytänkin, miten sen kanssa tulee toimia”, kertoo aluevahtimestari Hapuli.

iLOQ turvaa Johanneksenkirkkoa

Tutustu näihin tarinoihin seuraavaksi